TURKUKaksi viidestä tällä viikolla työnsä aloittaneesta psykiatrisesta sairaanhoitajasta tutustui tiistaina tuleviin työpaikkoihinsa.
Yksi niistä tulee olemaan Hirvensalossa sijaitseva Syvälahden koulu. Sen lisäksi hoitajat kiertävät muissa Turun yläkouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.
– Kukin hoitaja saa itselleen yhdestä neljään vastuukoulua. Kaikissa kouluissa käydään joskus, ja toiminnan edetessä nähdään, pitääkö joihinkin kouluihin esimerkiksi painottaa enemmän, kertoo opiskeluterveydenhuollon osastonhoitaja Terhi Sui Turun kaupungilta.
Nuorten mielenterveyspalveluille on paljon kysyntää
Nuorisoikäisten mielenterveyshoidon kysyntä on kasvanut viime vuosina koko maassa nopeasti. Apua haetaan enemmän kuin koskaan.
Turussa herättiin viime vuonna siihen, että lähetemäärät nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoitoon olivat tuplaantuneet parissa vuodessa. Viikossa nuorisopsykiatrian poliklinikalle kirjoitettiin 15–20 lähetettä.
Tämä havahdutti kaupungin palkkaamaan kouluihin psykiatrisia hoitajia. Tällä viikolla aloittaneen viiden hoitajan lisäksi tulee vielä saman verran lisää – he aloittavat työnsä toukokuussa.
Tarkoitus on, että psykiatriset sairaanhoitajat auttavat puuttumaan ongelmiin varhaisessa vaiheessa. Kouluterveydenhuolto nykyisellään: terveydenhoitaja, lääkäri, kuraattori ja psykologi eivät aina yksin riitä.
– On oppilaita, joilla on lievästä isompaa oireilua, joihin perustason hoitotoimet eivät riitä, mutta kriteerit erikoissairaanhoitoon eivät täyty. Heitä varten palvelu tulee, kertoo kouluterveydenhuollon osastonhoitaja Anna-Liisa Vesterinen.
Kouluissa oppilaiden ongelmat liittyvät yleensä mielialaan, ahdistuneisuuteen, elämän kriisitilanteisiin ja murrosikään. Psykiatriselle sairaanhoitajalle voi hakeutua oman oppilaitoksen terveydenhuollon kautta.
Tavoitteena vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta
Psykiatrisia sairaanhoitajia on kouluissa käytössä jo muutamissa muissa kunnissa, esimerkiksi Salossa ja Raisiossa, jossa toiminnasta on saatu hyviä kokemuksia(siirryt toiseen palveluun). Turussa hoitajia tulee kuitenkin olemaan enemmän kuin muualla maakunnassa, ja vielä on hieman avoinna, millaiseksi toiminta tulee muotoutumaan.
Tavoitteena on, että nuoret voisivat paremmin ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon lähetemäärät vähenisivät.
Samaa toivotaan erikoissairaanhoidon puolella. Tyksin nuorisopsykiatrian vastuualueen ylilääkäri Kim Kronström arvelee, että psykiatrisilla sairaanhoitajilla on jo nyt saattanut olla vaikutusta nuorisopsykiatrian poliklinikan lähetemääriin, vaikka toiminta on vasta käynnistymässä.
Alkuvuonna poliklinikalle on nimittäin tullut noin 10 lähetettä viikossa, mikä on vähemmän kuin viime vuonna.
– Lähetemäärän lasku voi hyvin johtua siitä, että on ollut tieto, että hoitajat ovat aloittamassa. On ehkä ajateltu, että apua on tulossa. Kyse voi toki olla myös hetkittäisestä vaihtelusta, Kronström sanoo.
Aiheesta voi keskustella kommenttikentässä tiistaina kello 20:een saakka.
Lue lisää: