Toiveita puutarhasta ja Tanskan mallista -rouvan viestiä päättäjille

Share |

Keskiviikko 8.9.2010 klo 0.23


Istuin apteekin jonossa eilen, antibioottia jalkaani hakemassa. Olin hieman ajatuksissa ja väsähtänyt kipuihini, kun jalkani oli hetki sitten leikattu, ja tukisukat kiristi, kuumeilinkin vielä. Jalkoja ei saanut siinä juuri ylös, oli vain odotettava, jonotettava muiden asiakkaiden kanssa.

Iloinen rouva tervehti, ja istui viereeni rupattelemaan. Hän oli ikäihmisiä, mutta asui vielä omassa asunnossaan. Tuumaili tietokoneen kätevyyttä, joka vie hänet skypettämään Englantiin asti, opiskelevia lapsenlapsia tervehtimään ja laskutkin maksetaan nykyään hetkessä koneella.

Ei ollut rouvalla tylsää, kun terveenäkin oli vielä saanut olla. Tuumaili tulevaisuutta, kun ei enää itse selviä kotona. Oli nähnyt ohjelman Tanskalaisesta vanhainkotiajatuksesta, jossa vanhainkoteja ei varsinaisesti ole, vaan tuettuja koteja, joissa ihanat puutarahat ja ulkoilumahdollisuuttakin. Ei näkynyt pitkiä käytäviä, vaan ihmisten oloisia kotikoloja. Mites meille saisi tälläisia ja tarpeeksi henkilökuntaa tueksi senioreille, auttamaan kun omat jalat ei kanna yms., rouva kyseli.

Niinpä, käyttäjäkunnan toiveet tulisi ottaa huomioon, ja mietittävä kohtuuhintaista oloa ja kodikasta kotikoloa vanhuksillemme.

Rouva huikkasi heit iloisesti, ja lähti vuoronumeron vilkkuessa farmaseutin palveltavaksi. Ja minäkin hymähdin jo iloisemmin, ja ajattelin tulevaa järvilenkillä, kun jalat kunnossa parin viikon päästä taas... 

Avainsanat: yhteiskunta


Kommentit

24.9.2011 12.25  coach bags

?This does not mean that states will be able to lower their standards or escape accountability,? the president said. ?If states want more flexibility, they?re going to have to set higher standards, more honest standards that prove they?re serious about meeting them.?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini