Turvallinen syli ja terve minäkuva lapsesta nuoruuteen...Lauantai 16.4.2011 klo 14.26 - Riitta Haapala,ehdokas nro 57, KD,Pirkanmaa Anna-Riikka 5v. kapuaa sänkyyn viereeni aamuaikaisella, ja sanoo."Katso äiti. Haluan nähdä sun kasvot. Kato mua silmiin..." Lapsi haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi, olla olemassa vanhempiensa katseiden vahvistamisen kautta. Lapsen sylittely ja haliminen ei ole pikkujuttu lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen ja itsetuntemuksen kannalta. Silmiin katsominen on kuin laulu, jossa todetaan:"Sinut nähdä kun saan, ja nähdyksi tulla. Kaksi pelkonsa voittaa."(Juha Tapio). Tätä ajatusta vahvistaakseni löysin myös hyvän kirjoituksen, jossa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen toteaa Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun-kirjansa sisältöjä. Kirja on kattava esitys lapsen perustarpeista. Sinkkonen ei anna tarkkoja toimintaohjeita. Hän luottaa aikuisen kykyyn olla sensitiivinen ja reflektoiva, eli kykyyn olla lapsen kanssa vuorovaikutuksessa lapsen aaltopituudella. Toisaalta Sinkkonen toteaa, että kaikkien vauvojen elämään ei riittävän hyviä vanhempia riitä. Huostaanotto on joskus välttämätöntä. Varhaiset traumat vahingoittavat aivoja
Ylpeyden pelosta tähtikulttiin
Ohjastusta satujen ja leikin maailmaan
|
Avainsanat: perhe, lapset, nuoret, hyvinvointi |
|
25.12.2011 10.19
Ms Pikalaina
Tämä sivu lataantuu tosi hitaasti selaimeen... luultavasti yhteyksissä on jotain vikaa. Joka tapauksesa vähän myöhässä kommentoidaan, mutta hyvä kirjoitus! |
6.2.2014 9.49
Klikkaa
Joo, todella hitaat on sivut. |
11.2.2023 11.31
Liittymä
Kuten aikaisemmat kommentoijat ovat kertoneet, sivut toimii hitaasti. Löysin tämän artikkelin googlesta ja kiinnostuin siitä. Olipa mielenkiintoinen artikkeli aiheesta. |
11.2.2023 11.38
Lainaa
Hieman sakka sivut mutta ei haitannut hirveästi minua. |
11.2.2023 11.40
Äänikirjat.net
Minulla sivut toimi todella nopeasti. Harvat sivut latautuvat näin nopeasti. Sinulla on siis todella hyvät sivut! |
11.2.2023 11.41
Lehtitarjoukset
Olipas mielenkiintoinen postaus aiheesta. |
11.2.2023 11.42
Liittymätarjoukset.fi
Tämä oli mielenkiintoinen |
11.2.2023 11.42
Hintavertailu
Hyvä postaus kaiken kaikkiaan. |
13.4.2023 8.51
Pete
Hyvä kirjoitus! |
13.4.2023 8.51
Vertaa
Hyvin sanottu! |
1.10.2024 16.43
Lainalaskuri
Asiallista! |
1.10.2024 16.44
Rasmus
Hyvin sanottu! |
1.10.2024 16.44
Fiksulaina
Juuri näin |
RIITTA HAAPALA
But experts said it was a measure of how profoundly the law had reshaped America?s public school culture that even in states that accept the administration?s offer to pursue a new agenda, the law?s legacy will live on in classrooms, where educators? work will continue to emphasize its major themes, like narrowing student achievement gaps, and its tactics, like using standardized tests to measure educators? performance.